Varmaan noita mainitsemasikaltaisia miehiä ja miesryhmiä on vaikkakaan en ole heihin törmännyt niin live kuin myöskään nettikirjoituksissa ja osa mainitsemistasi ryhmittymänimistä on minulle vieraita.
joo, kyllä mäkin olen siis joutunut aktiivisesti etsimään tällasia ihmisiä voidakseni lukea mitä he ajattelee, en pidä antifeminismiä mitenkään ihan hirveän yleisenä ajattelutapana, ainakaan suomessa. suomalainen somekeskustelu, mihin tässäkin ketjussa on viitattu, apinoi jossakin määrin aika paljon jenkkiläistä kulttuurisotaa, mitä en todellakaan pidä minään positiivisena ilmiönä, koska meidän sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset ongelmat on ihan erilaisia kuin mitä heillä, eikä sitä väittelyä voi suorilta soveltaa suomeen. (koko "kulttuurisota" itsessään on ihan yhtä negatiivinen ilmiö, mutta se on sitten eri keskustelu, että mistä se johtuu ja mikä siihen olisi ratkaisu. itse syytän ensisijaisesti sosiaalisen median algoritmien aiheuttamaa polarisaatiota.) vaikka suomessa laajempaan keskusteluun onkin noussut aiheena lähinnä woke, niin kansainvälisestä internetistä löytyy varsin radikaaleja vastakkaisiakin mielipiteitä.
Se mitä parhaiten tiedän on elämä jota itse elän ja sosiaaliset ympyrät joihin kuulun, näistä huomattavin on varmastikin työpaikkani ihmissuhteet. Olen Pohjois-Suomessa asuva 50+ ikäinen arvokonservatiivi. Koen syntyneeni perheeseen jossa isä ja äiti pitivät itseään tasa-arvoisena suhteessaan toisiin ja kaipa meidät lapset myöskin kasvatettiin kunnioittamaan ihmisen yhtälaista arvoa sukupuolesta riippumatta.
Kun ajattelen suunnilleen ikäisiäni miestuttujani niin käsittääkseni isossa kuvassa emme täysin kannata sukupuolten välistä tasa-arvoa. Toki kannatamme sitä että samasta työstä on maksettava sama palkka sukupuolesta riippumatta mutta käytöksemme lienee kohteliaampaa naisille kuin miehille tyyliin avaamme naiselle oven ja autamme painavien tavaroiden kantamisessa (joka on epätasa-arvoista). Lapseni ovat jo aikuisia mutta silloin kuin niitä syntyi, olin isyyslomalla vain viikon, lasten äiti sitten pidempään. En muista olisiko muunkaltainen järjestely ollut tuolloin mahdollista mutta me molemmat pidimme sitä meidän perheellemme hyvänä ratkaisuna lukuisista eri syistä emmekä ajatelleet tasa-arvon näkökulmasta. Nykyisin asia tehdään toisin ja käsittääkseni perheet eivät saa valita. Pidän tuota hieman ongelmallisena ja ei ehkä kaikille sopivana mutta toisaalta myönnän sen että jos vanhempienlomalla on vain äiti, naisen asema työelämässä on haavoittuvampi kuin miehen.
Edelleen liittyen kokemuspiiriini. Nuorempana kun tuttunikin saivat lapsia, tunsin parikin miestä joiden mielestä lastenhoito on lähestulkoon yksin äidin tehtävä ja vaikka kotona oli pieniä lapsia, heillä oli mielestään oikeus olla vapaa-aikana omilla teillään eikä puolison tarvinnut tietää milloin palaavat kotiin. Minusta se tuntui ikävältä ajatukselta ja kun sain tilaisuuden, sanoin kyllä että eiköhän sinun tulisi olla nyt kotona viettämässä aikaa perheesi parissa joskaan en koe että olisin ollut feminismin asialla. Kuitenkin käsittääkseni kaikki miestuttuni ovat jyrkän yksimielisesti tuominneet esim perheväkivallan mutta jos tätä viiteryhmää johon kuulun kutsutaan naisvihamieliseksi, antifeministiseksi tms niin ihmettelen. Ei minusta meidän boomer-miesten käsitys siitä miten haluamme elää elämäämme ole ainakaan täysin virheellinen.
niin, en mä tiedä kuka sitä sitten pitäisi virheellisenä, ja miksi. asuinalueesta, iästä ja sukupuolesta riippumatta ihmiset on pääsääntöisesti ihan mukavia ja kunnollisia.
mä pidän kyllä perhevapaauudistusta positiivisena muutoksena, koska joustavuuden lisäksi vapaiden määrää kokonaisuudessaan lisättiin, ja äitiysrahasta osa muutettiin raskausrahaksi. nykyäänkin äidin on siis mahdollista pitää vapaita yhtä paljon kuin ennen, ja lisäksi isällä on 43 päivää enemmän vanhempainvapaata käytössään. muutos aiempaan ei käytännössä ole kovin suuri, jos pari on yhdessä päättänyt, että äiti jää kotiin.
näen tän "kuka jää kotiin" -kysymyksen tärkeänä myös isän kannalta, koska ei lasten hoitaminen kotona ole pelkästään velvollisuus, vaan myös oikeus ja mahdollisuus. tämän perinteisen "äiti hoitaa kotona lapset" -mallin varjopuolena onkin juuri tämä kuvailemasi, että joissakin perheissä se ikävä kyllä tarkoittaa sitten isän välinpitämättömyyttä puolisoaan ja lapsiaan kohtaan. vaikka tällanen välinpitämättömyys missä isä jää herkästi kovin etäiseksi ei olekaan mikään "normaali", se on silti ollut valitettavaa. mulla on silti sellainen mututuntuma, että nuoremmissa sukupolvissa se olisi vielä vähenemään päin, ja musta on ainakin omassa kuplassani ihanaa, että niin moni isä on halunnut ottaa aktiivisemman roolin lastensa elämässä kuin mitä hänen omat vanhempansa aikanaan ottivat.
mutta niin. eihän tähän ole mitään yhtä ainoaa oikeaa mallia, parhaiten niitä lapsia kasvatetaan sillä, että molemmat osapuolet on onnellisia ja tyytyväisiä. osa naisista haluaa jäädä kotiin, osa miehistä haluaa olla perheen elättäjiä, toiset haluaa sitten tehdä päinvastoin ja jotkut haluaa jakaa vastuut tasan.
mun mielestä ongelma on se jos ihmiset kokee että heidän "kuuluu" toimia tietyllä tavalla, ja siksi on tosi tervehdyttävää että niitä vaihtoehtoja tarjotaan, tukea annetaan kaikenlaisiin tilanteisiin, ja tiukkoja rooleja puretaan. valitettavasti tähänkin aiheeseen liitetään vahvoja mielipiteitä, kuten esimerkiksi että olisi jotenkin häpeällistä tai epäluonnollista jos mies jäisi lasten kanssa kotiin. harvahan näin todellisuudessa ajattelee, mutta tyhjät tynnyrit yleensä pitää eniten ääntä

ja ihmislaji on siitä hassu, että se herkästi ennakoi mitä muut ajattelee, joten on tosi sääli, jos joku vain menee sen mukaan mitä ajattelee, että hänen roolinsa on, ja myöhemmin ehkä katuu että ei valinnut toisin.