Iranin konfliktin piti varmaan olla Trumpin voimannäyttö amerikkalaisille. Se ei ollut sota, vaikka monet täälläkin sitä siksi kutsuvat, vaan Yhdysvaltojen virallinen nimitys sille on rajoitettu sotilaallinen operaatio (Operation Epic Fury). MAGA-liikkeelle ja Valkoiselle talolle oli ja on edelleen äärimmäisen tärkeää takertua nimenomaan tähän terminologiaan, sillä yritetään epätoivoisesti suojella Trumpin brändiä siitä, ettei hän aloita "uusia ikuisia sotia". Fakta on kuitenkin se, että "operaatio" on venynyt kuukausiksi ja eskaloitunut molemminpuoliseksi merisaarroksi ja maailmantalouden heilumiseen.
Kuinkahan monta kertaa Iran oli Trumpin mielestä kukistettu totaalisesti, mutta Iran kuitenkin neuvotteli itselleen varsin hyvän sopimuksen. Trump sanoi, että se allekirjoitettaisiin tänään, mutta kuten tavallista, se ei pitänyt paikkaansa Iranin mukaan.
Venäläiset sotilasasiantuntijat pitävät Trumpin horjuvaa ja heikkoa lähestymistapaa Iraniin venäjälle ja muille maille oppituntina, kuinka Amerikka voidaan taivuttaa tahtoonsa. Iran antoi mestarikurssin, miten neuvotella heikon Yhdysvaltain kanssa vahvuusasemasta.
Mitä maailma muistaa tästä:
Netanjahu vedätti itseään miltei nerona pitävää Trumppia pahanpäiväisesti
Trumpin kovasanaista uhkailua viimeiseen asti mikä on opittu tulkitsemaan vain uhoksi
Trumpin itsekehut maailman kovimpana neuvottelijana on myös vain sanahelinää
Iranilaisen tyttökoulun tuhoaminen tomahawkilla, mikä lienee sotarikos