Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Mary, Espoo, RE
Gynther:
Mary taas Espoossa. Kävin joskus 2-3 kk sitten eteisessä kääntymässä. PT todella kaukana esim. kuvan 4/46 seksikkäästä ja suht hoikasta tytöstä. Ja näin jälkikäteen arvioiden/muistellen tuo nyt ilmoitettu 66kg oli ainakin silloin vähintään jotain 78kg.
Mua ei säväytä tippaakaan, jos tytöllä on merkittävästi ylipainoa. Ei ainakaan näissä maksullisten neitojen kuvioissa.
Kun sanoin, että lähden jatkamaan matkaa, koska minulla ei nappaa ei sitten yhtään, niin sain päälleni melkoisen vuodatuksen, että olen vienyt hänen kallisarvoista aikaansa. No, en viitsinyt lisätä taakkaa PT:lle sanomalla, että mites toisinpäin. Yht. 60km autolla ajoa ja ainakin tunti aikaa.
Mutta, joo, kuvien hemaisevaa, hoikkaa, sensuellia tyttöä tuskin löytyy kämpästä. Ainakin silloin hän olisi sopinut hyvin aloittelevaksi kuulantyöntäjäksi. Ainakin mun silmin katsottuna.
CuoreSportivo:
Tuo käytyä Maryn luona joo. Mukava likka ja juttu lensi, mutta kuvat ovat otettuja noin 15 kg sitten. Meinasin kääntyä ovalla pois (ja olisi oikeastaan pitänytkin), mutta siinä vaiheessa oli liian kova panetus.
Alkujuttelujen jälkeen sitten rahojen vaihto, tasaraha perussetistä, ja sitten meikä pesulle. Sitten makuukamarin puolelle, jossa melko pullukka tyttö jo odottelikin. Pienen hiplauksen jälkeen Maryltä body-vaate veks, ja sitten tekemään lähempää tuttavuutta hänen kanssaan, jolloin lemahti kitkerä hien haju vasten naamani. Mitäs helvettiä ajattelin, eikös hygienia olekaan tälle Marylle niin tärkeä asia, jota itse mainostaa...
Suihinoton aikana ajattelin kyllä ihan muuta kuin itse operaation suorittajaa, sillä itselleni pesemättömyys on melkoinen tun off. Kun heppi oli imetty kovaksi, niin eikun pukille ja pano käyntiin. Saikin sitten panna ihan kunnolla, eli kättä ei tullut väliin tms., joten siitä pisteet. Sen verran ehdin Maryä polkea, että lämmin tuli ennen kuin maaliin pääsin. Hetken hengähdyksen ja pienen small talkin jälkeen menin suihkuun, sillä hien haju tuntui tarttuneen itseenikin.
Heippojen jälkeen lievästi pettyneenä astuin ulos. Ilma oli upea, aurinko paistoi ja + 12 astetta.
Menisinkö uudestaan? En. Voisinko suositella. No en, vaikka makuasioitahan nämä myös ovat. Itse antaisin kouluarvosanaksi maksimssaan 6+, jota ylipaino vs. kuvat ja hien haju pudottivat rankasti. Kenkälusikka kuitenkin löytyi, jolla sai uudet napakat Camelbootsit mukavasti jalkaan.
Huteja sattuu.
Bacardi:
Mielenkiintoista, että RE arvosteluissa on kehuja.
32 hyvää, 0 huonoa.
Luotan kyllä enemmän tähän foorumiin.
Moni RE arvostelu on selkeästi kirjoitettu muulla kielellä kuin suomeksi ja konekäännetty
Timppa-T:
Maryn muutamankin kerran tavanneena ei ole hänestä mitään huonoa sanottavaa. Aivan ihana mimmi. :inlove: Huoliteltu, puhdas, hyvältä tuoksuva, helposti lähestyttävä ja avoin. Eikä todellakaan ole mikään ylipainoinen.
CuoreSportivo:
--- Lainaus käyttäjältä: Timppa-T - Huhtikuu 09, 2024, 13:32:47 ---Maryn muutamankin kerran tavanneena ei ole hänestä mitään huonoa sanottavaa. Aivan ihana mimmi. :inlove: Huoliteltu, puhdas, hyvältä tuoksuva, helposti lähestyttävä ja avoin. Eikä todellakaan ole mikään ylipainoinen.
--- Lainaus päättyy ---
Vaan eipä ollut eilen, vaan vanha kitkerä hiki pukkasi neidistä. Ja kuten kirjoitin "ylipano vs. kuvat", jota oli noin +15 kg. Itse pidän enemmän oikeasti timmeistä leideistä. Mary ei vähään aikaan ole salilla tai lenkillä käynnyt, kuten hän itsekin sanoi.
Makuasioita, kuten myös mainitsin. Turha näistä on kinata, kaiklle jotain.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta