Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Pikkunen punapää
Stadilainen:
Varoitanpa minäkin, kun en älynnyt täältä katsoa. Ulkonäkö täsmäsi ja ikä varmaan jossain määrin oman arvion mukaan, ja viestittelykin oli mukavaa. Paikalle päästyäni nainen oli ihan sekaisin siitä, kuka olen ja mitä mä oon siellä tekemässä. Välillä oli tässä todellisuudessa, mutta välillä oli kuin ensitreffeillä oltais ja totesi jotain tyyliin "oho, en mä yleensä heti tavattua ala tämmösiä, mutta kaipa noin rohkeelle ehdotukselle voisi". Välillä vaikutti siltä, että luuli mun olevan joku kumppani, joka on siellä pidempäänkin. Ja ei, nää ei ollut flirttiä tai läppää, vaan seilasi selkeästi eri todellisuuksissa. Lopulta ennen kun juurikaan ehti edes tapahtua, tyyppi puki päälle ja läks kauppaan ja viipyi siellä hyvän aikaa. Totesin siinä vaiheessa, että ois varmaan pitänyt kääntyä aiemminkin, ja lähdin menemään, koska toi olisi mennyt jo hyväksikäytön puolelle, eikä ois nyt muutenkaan ollut nautinto.
Sowhat:
--- Lainaus käyttäjältä: Stadilainen - Elokuu 17, 2024, 14:39:59 ---Varoitanpa minäkin, kun en älynnyt täältä katsoa. Ulkonäkö täsmäsi ja ikä varmaan jossain määrin oman arvion mukaan, ja viestittelykin oli mukavaa. Paikalle päästyäni nainen oli ihan sekaisin siitä, kuka olen ja mitä mä oon siellä tekemässä. Välillä oli tässä todellisuudessa, mutta välillä oli kuin ensitreffeillä oltais ja totesi jotain tyyliin "oho, en mä yleensä heti tavattua ala tämmösiä, mutta kaipa noin rohkeelle ehdotukselle voisi". Välillä vaikutti siltä, että luuli mun olevan joku kumppani, joka on siellä pidempäänkin. Ja ei, nää ei ollut flirttiä tai läppää, vaan seilasi selkeästi eri todellisuuksissa. Lopulta ennen kun juurikaan ehti edes tapahtua, tyyppi puki päälle ja läks kauppaan ja viipyi siellä hyvän aikaa. Totesin siinä vaiheessa, että ois varmaan pitänyt kääntyä aiemminkin, ja lähdin menemään, koska toi olisi mennyt jo hyväksikäytön puolelle, eikä ois nyt muutenkaan ollut nautinto.
--- Lainaus päättyy ---
Jos sillä oli kortsut loppu ja meni ostamaan?
mattssonni:
Nämä on juuri niitä tapauksia, mitkä saavat ihmettelemään, kun jotkut sinnikkäästi asioivat omalla nimellä ja puhelinnumerolla pt:ltä toiselle ja täällä kummastelevat, että mitä riskiä siinä muka voisi olla. Stadilainen on varmaan tyytyväinen, ettei kyseisellä PT:llä ole hänen numeroaan ja kotiosoitetta tiedossa...
Stadilainen:
--- Lainaus käyttäjältä: Sowhat - Elokuu 17, 2024, 21:44:21 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Stadilainen - Elokuu 17, 2024, 14:39:59 ---Varoitanpa minäkin, kun en älynnyt täältä katsoa. Ulkonäkö täsmäsi ja ikä varmaan jossain määrin oman arvion mukaan, ja viestittelykin oli mukavaa. Paikalle päästyäni nainen oli ihan sekaisin siitä, kuka olen ja mitä mä oon siellä tekemässä. Välillä oli tässä todellisuudessa, mutta välillä oli kuin ensitreffeillä oltais ja totesi jotain tyyliin "oho, en mä yleensä heti tavattua ala tämmösiä, mutta kaipa noin rohkeelle ehdotukselle voisi". Välillä vaikutti siltä, että luuli mun olevan joku kumppani, joka on siellä pidempäänkin. Ja ei, nää ei ollut flirttiä tai läppää, vaan seilasi selkeästi eri todellisuuksissa. Lopulta ennen kun juurikaan ehti edes tapahtua, tyyppi puki päälle ja läks kauppaan ja viipyi siellä hyvän aikaa. Totesin siinä vaiheessa, että ois varmaan pitänyt kääntyä aiemminkin, ja lähdin menemään, koska toi olisi mennyt jo hyväksikäytön puolelle, eikä ois nyt muutenkaan ollut nautinto.
--- Lainaus päättyy ---
Jos sillä oli kortsut loppu ja meni ostamaan?
--- Lainaus päättyy ---
Ei, niitä oli esillä, sanoi tupakkaa ja jotain juotavaa hakevansa illanviettoon.
Amatööri:
Näyttää olevan kaikenlaista viheltäjää puolin ja toisin. Itsekin törmännyt joskus näihin, ovella äkkiä ympäri vielä kun kerkee
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta